Jumalanpalvelus ja musiikki

Jumalanpalvelus ja musiikki

Jumalanpalvelus kuuluu keskeisesti seurakunnan elämään. Sinne kokoonnutaan rukoilemaan, lukemaan Raamattua, kuuntelemaan saarnaa ja nauttimaan yhteistä ehtoollista. Myös musiikki on läsnä olennaisena osana, sisältäen mm. virsiä, liturgista laulua, kuoro- ja soitinmusiikkia. Jumalanpalvelus noudattaa yleensä yhtenäistä kaavaa, mutta siinä on mukana aina muuntuvia elementtejä.

Jumalanpalveluselämän ja kirkkomusiikin kehittäminen

Jumalanpalveluselämän kehittäminen on jokaisen seurakunnan keskeistä työtä, ja kulkee syvästi käsi kädessä seurakuntalaisuuden muun kehittämisen kanssa. Tuomiokapitulin asiantuntijat tukevat seurakuntien jumalanpalveluselämän ja kirkkomusiikin kehittämistä, sekä suunnittelevat näihin liittyviä koulutuksia ja tapahtumia. Tarvittaessa he räätälöivät koulutuksia rovastikunnan tai
seurakunnan tarpeiden mukaisesti. Ota rohkeasti yhteyttä!

Jumalanpalvelus ja musiikkityöryhmä

kirkkoherra Heikki Sariola, Kurikka, pj,
nuorisotyönohjaaja Sami Nortunen, Seinäjoki,
lääninrovasti Antti Hiltunen, Viitasaari,
asiantuntija Jukka Helin

Asiantuntijoiden yhteystiedot

Jaetut eväät

Kokemuksia jumalanpalveluselämän kehittämisestä voi jakaa Jaetut eväät -verkostossa.

Jaetut eväät verkkosivut Jaetut eväät Facebookissa