Kuva kompassista
Etusivu / Ohjeita koronavirustilanteessa

Ohjeita koronavirustilanteessa

Tältä sivulta löydät linkkejä, tietoa ja ohjeita seurakunnille koronatilanteessa. Sivuille on koottu kirkollisten viranomaisten (piispa, piispat yhdessä, kirkkohallitus) antamia ohjeita ja suosituksia. Niissä on otettu huomioon valtion eri viranomaisten määräykset ja suositukset. Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin yhteyshenkilönä koronavirustilanteessa ovat hiippakuntadekaani Terhi Kaira ja asiantuntija Jukka Helin.

  • Seurakunnan työn tueksi löytyy kirkkohallituksen ja piispojen antamia ohjeistuksia evl.fi/plus -sivuilta.
  • Lisäksi seurakuntien työntekijöille löytyy aineistoa Sakastista.

Jokaisella meistä on vastuu siitä, että tunnemme valtiovallan tahdon ja viranomaisten määräykset. Eri uutisvälineet välittävät niistä ajantasaista tietoa, mutta tiedon alkuperäinen lähde on aina varmin paikka tarkistaa asioiden oikea laita. Sosiaalisen median kautta saatavan tiedon alkuperä on syytä huolellisesti tarkistaa, vaikka se näyttäisi tulevan kuinka luotettavasta lähteestä. Missään olosuhteissa sitä ei sovi jakaa eteenpäin tarkistamatta.

 

Piispan ohjeet

3.2.2022 Koronaohje Lapuan hiippakunnan seurakunnille (PDF)

24.1.2022 Koronaohje Lapuan hiippakunnan seurakunnille (PDF)

5.1.2022 Korona-ajan ohjeen täydennys Lapuan hiippakunnan seurakunnille (PDF)

31.12.2021 Koronaohje Lapuan hiippakunnan seurakunnille (PDF)

23.12.2021 Koronaohje Lapuan hiippakunnan kaikille seurakunnille (PDF)

17.12.2021 Koronaohje Lapuan hiippakunnan seurakunnille (PDF)

3.12.2021 Koronaohje seurakunnille (PDF)

26.11.2021 Koronaohje seurakunnille (PDF)

13.11.2021 Koronaohje seurakunnille (PDF)

13.8.2021 Korona-ajan ohje seurakunnille (PDF)

11.8.2021 Korona-ajan ohje seurakunnille (PDF) 

8.6.2021 Muistilista seurakunnille koronapalautumiseen (PDF)

29.5.2021 Koronaohje seurakunnille (PDF)

11.5.2021 Koronaohje seurakunnille (PDF)

27.4.2021 Koronaohje seurakunnille (PDF)

7.4.2021 Rippikoulut_ohje seurakunnille (PDF)

26.3.2021 Koronaohje seurakunnille (PDF)

1.3.2021 Korona-ajan ohje Lapuan hiippakunnan seurakunnille (PDF)

5.2.2021 Koronaohje Lapuan hiippakunnan seurakunnille (PDF)

29.1.2021 Koronaohje seurakunnille (PDF)

14.1.2021 Lapuan tuomiokapitulin ohje seurakunnille (PDF)

17.12. Lapuan tuomiokapitulin ohje seurakunnille (PDF)

1.12. Lapuan tuomiokapitulin ohje seurakunnille (PDF)

30.10. Lapuan hiippakunnan koronaohjeita (PDF)

13.10. Ohje jumalanpalvelusten järjestämiseen (PDF)

6.10. Lapuan hiippakunnan koronaohje (PDF)

27.8. Lapuan hiippakunnan koronaohjeita (PDF)

1.6. Piispojen ohje laulamisesta ja musiikista (PDF)

19.5. Piispojen ohjeet kokoontumisrajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta (PDF)

15.5. Ehtoollisohje, piispa (PDF)

5.5. Piispojen ohjeistus seurakunnille kokoontumisrajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta 1.6. alkaen (PDF)

4.4. Ohjeita seurakunnille etärippikouluhin poikkeusoloissa

31.3. Virikkeitä ja materiaalia messuihin ja jumalanpalveluksiin hiljaisella viikolla ja pääsiäisenä 2020 (PDF)

26.3. Ehtoollisen vietto pääsiäisaikana ja kasteiden toimittaminen poikkeusoloissa (PDF)

18.3. Tarkennettuja ohjeita seurakunnille koronavirustilanteen vuoksi. Piispa Simo Peuran kirje kirkkoherroille.

16.3. Piispat: Jumalanpalvelukset jatkuvat, mutta ne toimitetaan ilman kirkkotilassa läsnä olevaa seurakuntaa.

13.3. Piispa Simo Peuran viesti koronavirustilanteen vuoksi

 

Diakonia

Kotikäyntityö 27.5.2020 (PDF)

Vastaanottotoiminta 27.5.2020 (PDF)

Diakoniatyö poikkeusoloissa FAQ_22.4.2020 (PDF)

Diakoniaohjeistus poikkeusoloihin 17.3.2020 (PDF)

 

Koulut ja opiskelu

Vinkkejä kouluyhteistyötä tekeville.

Kouluyhteistyötä tekeville vinkkejä 7.4.2020 (PDF)

Kirkkohallitus on antanut opiskelijoiden harjoitteluun ja työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen poikkeusoloissa ohjeen 18.3.2020.

Opiskelijoiden harjoittelu ja työpaikalla tapahtuva oppiminen poikkeusoloissa etätyönä 18.3.2020 (PDF)

 

Perheet ja leirit

Leiritoiminnan muistilista 26.5.2020 (PDF)

Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikössä on valmistettu rohkaisevaa materiaalia seurakuntien työntekijöille, jotta he ottaisivat yhteyttä perheisiin, kerholaisiin, kastettuihin, rippikoululaisten perheisiin. Kaiken koronankin keskellä halutaan kannustaa olemaan Kohtaamisen kirkko.

Yhteydenpito perheisiin 8.4.2020 (PDF)

 

Sairaalasielunhoito

Sairaalasielunhoitoa ja hengellisen tuen antamista koskeva ohje, hiippakuntamme tarkennuksin.

Sairaalasielunhoito ja hengellinen tuki 7.4.2020 (PDF)

 

Seurakuntien hallinto

Talousarvion 2021 laadinnan taustaksi 22.4.2020 (PDF)

 

Vapaaehtoistyö

Vapaaehtoistoiminta 27.4.2020

 

Valtiojohto ja viranomaiset

Valtiojohto ja viranomaiset päivittävät sivustollaan tietoa koronavirustilanteen vaatimista toimista koko ajan. Olemme koonneet keskeisimmät lähteet tähän.

Valtioneuvosto on koonnut sivuilleen eri alojen määräyksiä ja ohjeita:

valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo epidemiatilanteesta ja antaa arvokkaita ohjeita:

thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

Kirkkohallitus tulkitsee valtiovallan päätöksiä ja viranomaisten ohjeita. Se kertoo näistä asioista täällä:

evl.fi/uutishuone/pinnalla-nyt/koronavirus