
Piispa on hiippakunnan hengellinen ja hallinnollinen johtaja. Hän vihkii uudet papit, ohjaa ja tukee papistoa ja muita työntekijöitä sekä edistää seurakuntien hyvää työyhteyttä ja yhteistyötä. Lisäksi piispalla on monia kokonaiskirkollisia tehtäviä.
Lapuan hiippakunnan piispan virkaa on hoitanut 1.9.2004 alkaen TT Simo Peura. Hän on järjestyksessä neljäs Lapuan hiippakunnan piispa.
Peuran mukaan piispan virka on ykseyden virka. Tehtävänä on vaalia kirkon sisäistä ykseyttä ja rakentaa yhteyksiä toisiin kirkkoihin. Tämä tarkoittaa, että paimenen pitää kulkea yhdessä laumansa kanssa eikä siitä erillään. Muutoin harhautuu omille teilleen eikä enää kuule kaitsettavien monenlaisia ääniä.
Hänen mielestään piispan virassa tarvitaan näkemystä ja näkyjä. Tehtävä on hengellinen, ja siihen kuuluu suunnan näyttäminen kirkolle. Silti on varottava ihastumasta omiin ajatuksiin ja mielipiteisiin. Niiden sijasta on kuunneltava kirkon ylintä Paimenta ja sen jäseniä. Virassa joutuu myös kestämään kirkon näkemyseroja. Sekin on Kristuksen palvelemista, että etsii kärsivällisesti kirkolle yhteistä reittiä kuljettavaksi, Peura toteaa.
Peura uskoo, että seurakuntia voi ohjata, tukea ja valvoa vain, jos suostuu Pyhän Hengen johdettavaksi. Hän ymmärtää, että se tapahtuu rukouksessa ja viivyttäessä Jumalan sanan äärellä.