Valo kuoleman varjossa vaeltaville

Saarna pappisvihkimyksessä 5.11.2011

Jes 60:18-21

”Anna ikuisen valosi loistaa hänelle.” - Tämä tuttu rukouspyyntö lausutaan messun esirukouksessa, kun nimeltä muistetaan iäisyyskutsun saaneita seurakunnan jäseniä. Samaa rukousta käytämme tuomiokapitulin istunnoissa, kun tullaan esityslistan kohtaan, johon on kirjattu tieto hiippakuntaan kuuluneen papin kuolemasta. Silloin nousemme ylös, seisomme hetken vaiti ja kiitämme Jumalaa siitä hyvästä, minkä hän on kirkolleen lahjoittanut sananpalvelijansa välityksellä. Sitten pyydämme, että Jumalan ikuinen valo loistaisi poiskutsutulle.

Tämä rukouspyyntö perustuu Jesajan kirjan jakeisiin, jotka hetki sitten luettiin lukupulpetista. Lukukappaleessa profeetta kuvaa suurta muutosta, joka tapahtuu, kun tämä aika vaihtuu ikuisuudeksi.

Nyt maailmassamme on kaksi suurta valon lähdettä, aurinko ja kuu. Iankaikkisessa elämässä nuo meille suurimmat valot menettävät tehonsa. Aurinko ei enää kykene olemaan ihmisen päivien valo eikä kuu pysty kirkastamaan ihmisen tietä. Näin sanoessaan Jesaja ei tarkoita, että aurinko ja kuu olisivat lakanneet loistamasta. Kysymys on siitä, että ikuisuudessa niiden tilalle on tullut niin voimakas valonlähde, että sen loiste peittää alleen kaikki muut valaisijat.

Mutta mikä voi olla tuollainen suunnaton valonlähde?

Jesajan jakeita lukiessa huomaa, että hän liittää suunnattoman vahvan valon Jumalaan. Mikään luotu ei voi saa sitä aikaan. Ikuinen valo on lähtöisin Pyhästä Jumalasta ja hänen olemuksestaan. ”Herra on sinun ikuinen valosi”, Jesaja kirjoittaa. Sitten hän jatkaa: ”Sinun Jumalasi on sinun kirkkautesi.” Elämä valossa on siis mahdollista vain Pyhän Jumalan läheisyydessä. Läsnäolollaan ja omalla olemuksellaan hän valaisee niitä, jotka ovat kulkeneet läpi kuoleman ja läpi pimeyden ja päässeet perille.

Kristillinen kirkko on vuosituhannet ymmärtänyt Vanhan testamentin kirjoitukset Uuden testamentin sanomaa vasten. Tämä koskee myös profeetta Jesajan kuvausta ikuisesta valosta. Kun kristittyinä pyydämme, että Jumalan ikuinen valo loistaisi kuoleman kohdanneelle, ilmaisemme uskovamme ylösnousemuksen ihmeeseen. Kaikki ei pääty sydämen lakatessa lyömästä. Meillä on toivoa. Meillä on toivo siitä, että elämä jatkuu taivaassa vailla ajan ja paikan rajoitteita.

Millaista sitten elämä valossa, taivaassa on?

Sen voimme ilmaista vain vertauskuvilla. Taivas on autuuden tila. Siellä ei enää taistella eikä jouduta väkivallan kohteeksi. Taivaassa kukaan ei enää joudu tuhon eikä turmion omaksi. Jumala on tehnyt taivaan asukkaista uusia ihmisiä: oikeamielisiä ja hyvää tekeviä. Taivaassa ei murehdita, koska siellä ollaan Jumalan jatkuvassa varjeluksessa. Jos taivaan asukkailta puuttuu jotain, niin Jumala tulee heidän avukseen ja täyttää heidän tarpeensa. Surun ja menetyksen aika on ohi. Tilalle on tullut Jumalan ylistys. Hän on läsnä.

Tällainen puheentapa on kovin inhimillinen ja rajoittunut. Sen avulla kyetään kuvaamaan tuleva autuus ohuesti ja vaillinaisesti. Puhumme taivaasta oikeastaan vain vastakohtien kautta ja vasten tämän elämän varjoja, ankaruutta ja haurautta. Sanomme ”ei enää”. Taivaassa kuolema, murhe, valitus, vaiva ja kaikki keskeneräinen ovat poissa. Ehkäpä voisi sanoa, että taivaassa on kaikki hyvin.

Kun yrittää tällä tapaa muodostaa kuvaa autuudesta ja kun samalla tietää ihmiselämän olevan usein niin toisenlaista, huomaa sisimmässään autuuden kaipuun. Sinne minäkin haluaisin päästä. Ja toivon, että kaikki rakkaani pääsisivät myös.

Mutta mihin se perustuu, että vajavainen ihminen voi päästä taivaaseen?

Tähän kysymykseen ei pelkän Vanhan testamentin avulla löydä vastausta. Tarvitaan Raamatun toinen puoli. Se, joka ilmaisee, kuinka syntyy yhteys Jumalaan ja kuinka hänen valostaan pääsee osalliseksi.

Profeetta Jesaja kertoo kirjansa alkupuolella ennustuksen valosta, jonka kansa aikanaan tulee näkemään. ”Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes. 9:1) Uuden testamentin alkulehdillä Johannes Kastajan isä Sakarias ennustaa tämän saman tapahtuvan (Luuk. 1:79). Jouluyönä Jumalan kirkkaus ympäröi paimenet yön pimeydessä, ja enkeli ohjasi heidät seimen luo (Luuk. 2:9-10). Lopulta sitten Jeesus itse puhui kansalle ja kertoi, kuka ja mitä hän on: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12)

Jeesus Nasaretilaisessa, hänen elämässään ja teoissaan Jumalan kirkkaus tulee meille näkyväksi. Ylösnousemuksen mahdollisuus perustuu hänen elämäänsä ja ristinkuolemaansa. Ristillä Jeesus Kristus on voittanut kuoleman. Sen vuoksi mekin voimme herätä kuolleista ja päästä autuuteen. Jeesus Kristus on meille Jumalan ikuinen kirkkaus ja valo.

Ja merkityksellistä on, että jo nyt, siis seuratessamme Kristusta ja vaeltaessamme hänen jalanjäljissään kohti tulevaa maailmaa hänen valonsa osuu meihin. Se valaisee elämäämme ja kulkuamme kuoleman varjon maassa.

Papiksi ja Kristusta kirkastamaan

Mitä pyhäinpäivän sanomasta voivat ammentaa ne, jotka ovat päättäneet ottaa vastan kutsun pappisvirkaan? Kun mietin juhlapäivän aihetta, kaksi ajatusta Jumalan valosta nousee mieleeni.

Ensinnä se, että papin tehtävä on julistaa evankeliumia kirkkaasti. Hän tulee puhua Jumalasta ja kirkastaa häntä. Suoraa näköalaa autuuteen, jossa Jumala on vertaansa vailla olevana valona läsnä, meillä ei kuitenkaan ole. Sen vuoksi on katsottava ihmiskasvoiseen Jumalaan, Nasaretin Jeesukseen. Vain hänen tekojaan ja puheitaan tarkkaamalla Jumala ja hänen hyvyytensä käyvät ilmeisiksi. Samalla Jumalan valo alkaa valaista kuoleman varjon maassa vaeltavia. Tehtävänne on siis suunnata seurakuntalaisten tarkkaavaisuus Kristukseen ja hänen toimiinsa ja hänestä lähtevään valoon.

Toiseksi on merkityksellistä, että elätte itse Jumalan läheisyydessä. Työtehtäviinne kuuluu Jumalan sanan tutkistelu, rukous ja jumalanpalveluselämä. Kun vietämme aikaa Kristuksen läheisyydessä, hänen hyvyytensä, rakkautensa ja valonsa vahvistaa teitä ja luo teihin uutta elämää. Silloin saatte voimaa ja viisautta ja jaksatte toteuttaa uskollisesti papin kutsumusta.

”Anna ikuisen valosi loistaa hänelle”. Tätä rukoilemme tänään eri syistä. Yksi rukoilee sen vuoksi, että on menettänyt läheisensä kuluneen vuoden aikana. Toinen sen vuoksi, että on ottamassa vastaan kutsun pappisvirkaan. Me kaikki rukoilemme sen vuoksi, että tarvitsemme Kristusta ja hänen valoaan jo nyt. Sen avulla pääsemme taivaaseen ja jaksamme elää täällä. Aamen.