Mistä elämä?

Saarna Isonkyrön piispantarkastuksessa 20.9.2015

Joh. 5:19-21

Elämä. Mistä se voisi löytyä? Tämä on ollut viime viikkojen kysymys. Hämmentyneinä olemme katselleet kuvia sadoista tuhansista ihmisistä, jotka tungeksivat Eurooppaan. He ovat lähteneet matkalle säilyttääkseen elämänsä. He etsivät maata, jossa on turvallista ja jossa ei tarvitse pelätä hengen menettämistä. He haluavat löytää paikan, jossa elämä on ihmisarvoista ja jossa voi aloittaa alusta. Kaikki heistä eivät onnistu pyrkimyksessään. Tuhannet ovat hukkuneet.

Toisinaan kuulee sanottavan, että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Sanonta tarkoittaa, että Suomi on kaikista taloudellisista vaikeuksista huolimatta yhä edelleen hyvinvointivaltio. Tässä maassa on enemmän kuin hyvä elää. Täällä on ruokaa, puhdasta vettä, lämpimät asumukset, turvallisuutta, koulutuspaikkoja, mahdollisuus saada aineellista ja henkistä tukea vastoinkäymisissä, terveydenhuolto, toimiva oikeusjärjestelmä, kansalaisiaan suojeleva ja isänmaan parasta tavoitteleva esivalta, vaalit joka neljäs vuosi, hyvin vähän korruptiota, tulevaisuuden toivoa, mahdollisuus yrittää ja työllä rakentaa oman perheen hyvinvointia, mielipiteen ilmaisemisen ja uskomisen vapaus, lakko-oikeus jne. Kun tätä miettii, kiitollisuus täyttää mielen.

Hieman samanlaisen, joskin omaan aikaansa sopivan luettelon inhimillisen elämän hyvyyksistä Luther kirjasi katekismukseen. Se löytyy kohdasta, jossa hän selittää Isä meidän –rukouksen pyyntöä ”anna meille jokapäiväinen leipämme”. Kaiken luetellun viesti on yksinkertainen: elämä on Jumalan suuri lahja. Eikä siinä vielä kaikki. Jumala, Luojamme, pitää jatkuvasti ja monien välikäsien kautta elämäämme yllä. Et ole siis itsesi varassa. Jumalan hyvyys kannattelee sinua ja joka elämän hetki. Kysymykseen "mistä elämä?" vastaisin siis näin: Jumalalta lahjana. Kun sitten rukoilen ja pyydän jokapäiväistä leipää, myönnän, ettei elämän jatkuminen ole itsestäänselvyys.

Kaksi vierailua

Kysymys "mistä elämä" tuli esille Isonkyrön piispantarkastuksen aikana kahdessa vierailukohteessa.

Piispantarkastus alkoi seurakunnan päiväkerholaisten ja heidän vanhempiensa tapaamisella pappilassa. Oli hauska seurata, kun lapset vuoron perään valitsivat pienen muovipossun ja laittoivat sen karsinaan tai puhalsivat hartauden kynttilät sammuksiin. He istuivat äitinsä tai isänsä sylissä ja vastasivat kerhotädin kysymykseen, mikä kotona on kivaa. Lasten vastauksia odottaessani ajattelin, että ainakin se, kun saa vain olla äidin tai isän sylissä.

Syli on kuin suojaan pääsy. Se on kokonaisvaltainen ilmaus siitä, että vanhemmat pitävät lapsestaan huolta ja turvaavat hänen elämänsä. Jokainen äiti ja isä on kutsuttu Jumalan työtoveriksi, käsiksi ja syliksi. Mistä siis elämä? Jumalalta - ja äidiltä ja isältä.

Isonkyrön kiertäminen päättyi illan suussa Kyröön Tupaan. Se on vanhusten asumispalveluyksikkö. Paikalla oli väkeä myös Kesteriikin palveluasunnoista. Kerroin heille käynnistämme päiväkerhossa. Silloin joku totesi, että vanhana tullaan jälleen lapseksi. Niinhän siinä taitaa käydä. Kun parhaiden voimien vuodet ovat takana, tulemme jälleen riippuvaisiksi toisista. Omista lapsistamme, ystävistä, rakastavista lähimmäisistä, palvelukodin hoitajista. Tällä kertaa he toimivat Jumalan sylinä ja työtovereina ja pitävät meistä ja elämästämme huolta. Mistä siis elämä? Eikö Jumalalta toisten ihmisten välityksellä.

Toinen elämä

Kysymys "mistä elämä?" on esillä myös tämän sunnuntain evankeliumissa. Jeesus oli parantanut sairaan sapattina ja näin rikkonut pyhäpäivän säännöksiä. Juutalaiset ärtyivät. Tämän lisäksi Jeesus vertasi itseään Isään Jumalaan. Hän sanoi näin: "Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo."

Vanha testamentti sisältää monta kertomusta siitä, kuinka Jumala salli hengen palata kuolleeseen. Jeesus toimi samoin. Hän käski käärinliinoihin kiedotun Lasaruksen astua haudasta ulos. Hän herätti kuolleista Jairoksen tyttären. Eikä siinä kaikki. Hän itse nousi ylös kuolleista. Sen vuoksi Paavali sanoi "minulle Kristus on elämä ja kuolema on voitto."

Aivan varmaa on, että kerran me jokainen menetämme elämämme. Tuo hetki ei ole kuitenkaan kaiken päätepiste. Meillekin Kristus on elämä. Hän toimii aivan samoin kuin Taivaallinen Isämme, joka saa olemattoman olemaan ja pitää alati yllä luomansa ihmisen rajallista elämää. Niin toimii Poikakin: hän antaa uuden kuolemattoman elämän kenelle tahtoo - siis lahjaksi armosta. Ehkäpä juuri tätä, elämää taivaassa Jumalan läheisyydessä, myös Kesteriikin vanhukset odottavat jälleen lapsiksi tultuaan. Ja sama päämäärä on vanhempiensa sylissä istuvilla lapsilla. Eikö siis myös meillä, vielä voimissamme olevilla. Mistä meille elämä? Eikö Kristukselta, joka voi herättää kuolleen uuteen elämään.

Elämä meiltä

Palataanpa alkuun. He ovat matkalla kohti mahdollisuutta löytää ihmisarvoinen elämä. He tulevat luoksemme turvaan. Onko meistä epäämään ja estämään heidän saapumisensa? Mitä on kristillinen rakkaus tässä hämmentävässä tilanteessa?

Kristilliseen elämään kuuluu se, että kiitämme Jumalaa hänen antamistaan lahjoista. Kunnia on osoitettava sille, jolle se kuuluu. Kristityn kutsumukseen kuuluu myös toimia Jumalan työtoverina ja hänen hyvyytensä välikappaleena. Tarkoitus on, että Jumalan elämää ylläpitävä hyvyys ei pysähdy meihin. Emme saa muodostua tulpaksi.

Hyvyyden tulee virrata kauttamme eteenpäin ja tavoittaa heidät, jotka eivät yksin selviä vaan uhkaavat kadottaa kaiken, jopa elämänsä. Jumalan hyvyyden tulee edetä meidän kauttamme epävarmuuden kynnyksellä olevaan nuoreen; pitkää päivää tekevään ja uupumisen rajoilla olevaan yrittäjään; kauttamme sairauden tai mielenterveytensä kanssa kamppailevaan ja moneen muuhun. Meidän kauttamme. Myös pakolaiseen, joka on menettänyt miltei kaiken. Kaikki me tarvitsemme Kristusta, joka on meille elämä, ja toinen toisemme tukea.

Mistä elämä? Eikö Jumalan armosta ja meidän kauttamme - toiselle. Aamen.

© Lapuan hiippakunta 2012-2016, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Sivuston suunnittelu & toteutus: Innowise