Jumalanpalvelus ja musiikki

Jumalanpalveluselämä on seurakunnan perustehtävää. Sitä on kirkossamme yritetty kehittää eri tavoin. Tuntuu kuitenkin, että monet asiat ovat jääneet puolitiehen tai eivät ole lähteneet kasvamaan. Perinteet, toiminta- ja toteutustavat, erilaiset mallit ovat syöpyneet vahvasti toimintoihimme. Kymmenen vuoden takainen jumalanpalvelusuudistus jäi useissa seurakunnissa varsin mekaaniselle tasolle. Kuitenkin uudistus antaa mahdollisuuksia monenlaiseen ja varsin avaraan ajatteluun.

Kirkon ja seurakunnan päätehtävän vuoksi on syytä nähdä vaivaa. Messu ja kirkolliset toimitukset pysyvät, vaikka kaikki muut toiminnot jouduttaisiin ajamaan minimiin. Messu voi olla todellinen seurakuntaelämän keskus, jos sen eteen halutaan tehdä työtä. Alttarin ääreltä lähdetään palvelemaan ja alttarin äärelle palataan. Jumalanpalveluselämä on seurakunnan yhteistä silloin, kun ei ole toimittajien ja osallistujien välistä kuilua, kun tehdään ja rakennetaan seurakuntaa yhdessä ja Kristus on läsnä seurakuntansa keskellä. Jumalanpalveluselämän kehittäminen kulkee syvästi käsi kädessä vapaaehtoistyön kehittämisen kanssa.

Jumalanpalveluselämän kehittämishanke 2011-2013

Kirkon jumalanpalveluksen ja musiikin yksikössä on käynnistänyt kehittämishankkeen vuosiksi 2011-2013. Hanke on osa Meidän kirkko 2015 –strategian jalkautushanketta. Hankkeeseen on jokaisesta hiippakunnasta nimetty 3-5 vapaaehtoista seurakuntaa kehittämisseurakunniksi. Lapuan hiippakunnasta hankkeessa ovat mukana Alajärven, Kauhajoen, Kauhavan, Muuramen ja Viitasaaren seurakunnat.

Hiippakunnan osalta on lähdetty siitä, että kukin kehittämisseurakunta lähtee luomaan ja painottamaan itselleen sopivia malleja ja toimintatapoja joko messuun tai muihin jumalanpalveluksiin. Yhteinen piirre kaikissa kehittämisseurakunnissa näyttää olevan pyrkimys yhteisöllisyyden vahvistamisen. Siksi työtä on ryhdytty tekemään yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Myös asennemuutosta niin työntekijöiden kuin seurakuntalaisten toimimisessa haetaan. Jumalanpalveluselämästä vastaava hiippakuntasihteeri on ollut yhteydessä Englannin anglikaanisen kirkon uudistuviin seurakuntiin. Näissä seurakunnissa olennaista on vahva yhteisöllisyys ja yhteinen vastuun kantaminen. Kaikkien lahjat pääsevät käyttöön seurakunnan rakentamiseksi.

Kehittämisen löytöjä ja kokemuksia pyritään jakamaan aikanaan myös muiden seurakuntien käyttöön. Tosiasia kuitenkin on, että tällainen työskentely on kunkin seurakunnan tehtävä itse. Sitä ei voi kopioida. Olemassa olevat säädökset ja ohjeet, Jumalanpalvelusten kirja ja Jumalanpalveluksen opas, antavat täydet mahdollisuudet kehittämiseen. Uudistamisesta ei niinkään ole kyse. Kaikki on olemassa valmiina. Kyse on olemassa olevan ottamisesta innovatiivisesti ja rohkeasti käyttöön ja sen soveltamisesta omaan toimintaympäristöön ja –kulttuuriin.

Jos seurakuntasi on halukas jumalanpalveluselämän kehittämiseen, niin olemme valmiit pohtimaan kehittämistä kanssanne.

Jumalanpalveluskoulutukset

Jumalanpalveluselämän yleisiä hiippakunnallisia koulutuksia ei vuodelle 2012 ole. Sen sijaan hiippakuntasihteerit ovat valmistautuneet järjestämään rovastikuntien tai seurakuntien tarpeisiin räätälöityjä koulutuksia. Ota rohkeasti yhteyttä. Ohessa esimerkkejä tilauskoulutuksista:

- Aikuiskatekumenaatti työvälineenä seurakunnassa
- Lasten ehtoollinen ja Polvesta polveen messumateriaali
- Messun ja jumalanpalveluksen rakentamisprosessi
- Työalat jumalanpalveluselämässä
- Visuaalisuus ja viestintä jumalanpalveluselämässä

Lapuan hiippakunnassa on kehitetty toimituksia toimituspolkuajattelun ajattelun kautta. Pilottiseurakuntia ovat olleet Nurmo, Kauhajoki ja Kurikka. Lue tästä lisää...

Jumalanpalvelus ilman pappia

Jos sairauden tai muun esteen vuoksi ei saada pappia pitämään jumalanpalvelusta, eikä sijaista pystytä järjestämään, jonkun muun paikalla olevan viranhaltijan tai luottamushenkilön tulee toimittaa sanajumalanpalvelus kuten kirkkokäsikirjassa määrätään (KJ 2:7). Tällaiseen tilanteeseen sopiva kaava. Kaava on hyvä säilyttää kirkon sakastissa, ja siitä on informoitava työntekijöitä ja luottamushenkilöitä.

Jumalanpalvelus- ja musiikkityöryhmä

Kirkkoherra Heikki Sariola, Kurikka, lääninrovasti Jukka Kuparinen, Äänekoski, kanttori Johanna Ojala, Seinäjoki, hiippakuntasihteeri Heini Kataja-Kantola ja hiippakuntasihteeri Kai Jantunen, Jyväskylä. Täydentyy kasvatuksen edustajalla.

Tehtävä: Arvioida jumalanpalveluselämän ja kirkkomusiikin kehittämis- ja koulutustarpeita ja koulutuksen toteuttamisen tapoja hiippakunnan tasolla

 Lisätietoja: 

Kirkkokäsikirjat suomeksi
Kirkkokäsikirjat ruotsiksi
Jumalanpalveluksen opas
Kirkollisten toimitusten opas
Myytäviä kirjoja
Jumalanpalveluselämän aineistosivut
Kirkkovuosi
 

Messumateriaalia veisusukupolvelle - julkaisua saatavana nyt edullisesti! Katso lisää.

Yhteyshenkilöt hiippakunnassa:

Hiippakuntasihteeri Kai Jantunen, puh. 0400 398168, kai.jantunen@evl.fi.

Hiippakunsihteeri  Heini Kataja-Kantola puh. 040 8459801 heini.kataja-kantola@evl.fi

 

 

Lapuan hiippakunta 2012, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Sivuston suunnittelu & toteutus: Innowise