Pukeutumisohjeet diakoniaviranhaltijoille

29.4.2005

Yleisiä ohjeita

Piispainkokouksen 12.9.2001 antaman ohjeen mukaan kirkon kaikkien viranhaltijoiden viran tunnusten käyttäminen ja virkatehtävien hoitaminen edellyttää aina huoliteltua pukeutumista. Muutenkin viranhaltijan tulee olla olemukseltaan siisti ja huoliteltu.

Virkapukeutumisessa on otettava huomioon kulloisenkin tilaisuuden luonne. Virkatoimissa tulee välttää räikeää pukeutumista ja huomiota herättävien korujen ja käyttöä.
Diakonian viranhaltijat

Diakoniatyöntekijöiden Liitto on antanut pukeutumista koskevia ohjeita jäsenilleen, viimeksi 26.10.1998.

Virkapukutyöryhmä on valmistanut diakonian viranhaltijan pukeutumisesta ohjeet, jotka ovat linjassa pappien vastaavien ohjeiden kanssa. Kuitenkin niissä on otettu huomioon diakonian viranhaltijoiden viran tunnuksina virkamerkit, jotka ovat perinteisesti kuuluneet ammattikunnan viran tunnuksiin. Sen sijaan sinisen virkapaidan käytöstä on ohjeissa luovuttu.

Piispainkokouksen virallista ohjeistusta ei näistä virka-asuista ole. Piispainkokous päätti jäädä ennen lopullisia ratkaisuja odottamaan virkarakenteen selviämistä.

Diakonian viranhaltijan puku on mustan puvun, tavallisen puvun tai muun asukokonaisuuden kanssa pidettävä pantakaulus ja vihreä paita.

Diakonissan juhlapuku on Diakonialaitosten liiton vuonna 1966 hyväksymä puku (design Riitta Immonen).

Diakonian virkaan vihityn diakonissan ja diakonin merkkejä käytetään virkapaitojen ja juhlapuvun kanssa. Merkkejä on mahdollista käyttää myös muun viranhoitoon sopivan vaatetuksen kanssa.

Pukeutuminen jumalanpalveluspukuun

Erityisen jumalanpalveluspuvun pukeminen ja kantaminen ilmentää varustautumista kristittynä elämiseen kahden maailman kansalaisena.

Jumalanpalveluspuvun perusosa on valkoinen messupaita, alba. Se on jumalanpalveluksen eri palvelustehtävissä toimivien yhteinen juhlavaate. Messupaidalla on yhteys kasteeseen, koska kastemekkokin on periaatteessa alba. Albaan kuuluu olennaisesti vyö, cingulum, valvomisen ja valmiina olemisen tunnus.

Stola on kirkon viran tunnus ja kertoo sen sisällöstä, joka on Kristuksen antaman ikeen kantaminen. ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon” (Matt.11:29)

Läntisen perinteen mukaisesti messussa tai jumalanpalveluksessa palveleva diakonian virkaan vihitty viranhaltija voi kantaa stolaa vasemmalta olkapäältä ristiin oikealle kupeelle. Stolan väri noudattaa liturgisia värejä.

Lapuan hiippakunnan seurakunnissa työskentelevät diakonian virkaan vihityt diakonissat ja diakonit voivat kantaa stolaa palvellessaan messussa ja jumalanpalveluksessa.


Lisää aiheesta

Palvelkaa Herraa iloiten, jumalanpalveluksen opas
Kirkkohallitus 2000

Viran tunnukset ja virkapukeutumisen ohjeet
Suomen evankelisluterilaisen kirkon keskushallinto, sarja B 2001:4

www.dtl.fi
www.sacrum.net

Lapuan hiippakunta 2012, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Sivuston suunnittelu & toteutus: Innowise