Diakonia ja lähetys

Lähtökohta:

• Diakonian oppimiskokonaisuus pidettiin aikaisemmin leirillä.
• Diakonin vierailu, oppitunti, joskus rastirata tai muu toiminnallinen osuus.
• Vaikeutena kohtaaminen, oppimiskokonaisuuden pitäjä ulkopuolinen ja käsiteltävät asiat ja rippikoululaiset eivät kohtaa toisiaan.

Muutos:

• Diakonian oppimiskokonaisuus pidetään jo keväällä ennen leirejä
• Yhteisvastuukeräys
• Malli, jossa jokainen rippikouluryhmä kutsutaan koolle:
• Oppitunteja + käytännön ”harjoittelu”, tutustuminen esimerkiksi vanhainkotiin tai toimintakeskukseen.
• Eri ohjaajia, pääsääntöisesti diakoniatyöntekijöitä.
• Mallin arviointi:
• Malli tuntuu mielekkäältä ja varsinkin diakoniatyöntekijät pitävät järjestelyistä.
• Aikataulu oli tänä vuonna kiireinen, mutta kokemus silti hyvä.
• Monet rippikoululaiset innostuivat yhteisvastuukeräyksestä.
• Arvion mukaan järjestely antaa enemmän aikaa leireille, kun osa oppimisjaksoista on pidetty jo keväällä.

Lisätietoja nuorisotyönohjaaja jani.kela@evl.fi

Pauliina Paananen (lisätietoja: pauliina.paananen@evl.fi)

Jyväskylän kaupunkiseurakunta

YHDESSÄ ELÄEN, KOKIEN JA OPPIEN – elämys- ja draamapedagogiikka prosessioppimisen tukena diakonian oppimiskokonaisuudessa

Viime kesänä Jyväskylän kaupunkiseurakunnan Keskusta1- sekä Koko kaupunki2- rippikouluissa käytettiin diakonian oppimiskokonaisuuksissa elämys- ja draamapedagogista lähestymis- ja toteutustapaa. Vetäjien mielestä tärkeää opetuksessa oli tapa, jolla leiriläinen muuttaa kokemukset omiksi kokemuksikseen.

Diakonian oppimiskokonaisuuteen kuului aluksi diakonialeirin vierailu. Saimme vieraaksemme näkövammaisia sekä muutaman vanhuksen ohjaajineen. Nuoret keksivät kysymyksiä näkövammaiselle, vanhukselle sekä diakonissalle. Rysän takkasalissa vietimme mukavaa iltapäivää yhdessä laulaen, runoja lukien ja toisiltamme elämää oppien .

Seuraavana päivänä aloitimme miettimällä ensin sanaa ’diakonia’ mielikuvien ja tuntemusten, ehkäpä omien kokemustenkin kautta. Tämän jälkeen siirryttiin isosten ideoimille diakoniarasteille.

Diakoniarastien teemat nousivat hyvin vahvasti isosten ehdotuksista ja ajatuksista, työntekijä oli enemmänkin tarkkailijan roolissa sekä lähettämässä leiriläisiä rasteille. Työntekijän tehtävänä oli lisäksi puhaltaa pilliin ja valvoa ryhmien siirtymisiä rastilta toiselle.

Koko kaupunki 2- leirin isoset itse päättivät ottaa diakoniarasteille aiheiksi läheisen kuoleman, itsetuhoisen nuoren, perheväkivaltaa kohdanneen nuoren (ei autenttista väkivaltatilannetta aiheen ahdistavuuden vuoksi), ’tuiskeessa’ olevan nuoren, joka oli lähdössä autoilemaan kaljapullojensa kanssa, huumebileet sekä nuoren tytön, joka oli saanut tietää olevansa raskaana entiselle poikakaverilleen.

Edellisenä iltana isosten kanssa keskusteltiin pitkään rastien aiheiden tuomista mielikuvista ja tunteista isosten pyynnöstä. Isosten kanssa mietittiin myös hieman yhteisiä suuntaviivoja, mm.sitä, kuinka paljon ko.aiheesta leiriläisten kanssa voi puhua. Huolellisella valmistautumisella ja ennen kaikkea isosen asianmukaisella informoinnilla koetettiin välttää ylilyöntejä rasteilla.

Rasteille varattiin aikaa koko iltapäivä. Ohjeistuksena leiriläisillä oli ainoastaan seuraava: ”Lähdette nyt ryhmittäin kiertämään rasteja. Jokaisella rastilla kohtaatte jonkun henkilön. Tehtävänne on selvittää, mikä henkilöllä on hätänä ja koittaa auttaa häntä parhaanne mukaan. Jokaisella henkilöllä on todellinen hätä, muistakaa se suhtautumisessanne ja käyttäytymisessänne.”

Ryhmät viipyivät kullakin rastilla n. 10 minuuttia. Rastit olivat ympäri Rysää ja sen lähimaastoa ja isoset olivat rakentaneet todennäköisen paikan rekvisiittoineen (sisustus, vaatteet, maskit). Jokaisella isosella oli rastin aikana lisäksi eri nimi – näin jokainen oli selkeästi roolissa, ei omana itsenään. Tämän moni isosista koki hyvin suojaavaksi ja hyväksi ratkaisuksi.

Koska rastit olivat hieman pidemmällä toisistaan, siirtymiseen meni hieman enemmän aikaa, mitä oli suunniteltu. Kuitenkin siirtymisvaihe oli hyvä ja toimiva, matkatessaan rastilta toiselle ryhmä ehti edes hieman nollata edellistä rastia ja sen tuomia ajatuksia ja tunteita ennen kuin säntäsivät uuteen tapahtumaan.

Rastit toimivat hyvin. Jokaisella rastilla käytiin keskusteluja leiriläisten ja isosten kesken, rastien työskentely oli hyvin onnistunutta ja vastavuoroista. Jokainen ryhmä selvisi hienosti, yhdelläkään rastilla tilannetta ei otettu leikillään vaan leiriläiset selkeästi paneutuivat tilanteisiin. Eniten keskusteluja leiriläisten omista kokemuksista heräsi rasteilla, jotka käsittelivät läheisen kuolemaa, perheväkivaltaa, huumeita sekä itsetuhoisuutta.

Edellä mainitut rastit laittoivat liikkeelle leiriläisten omia tunteita ja kokemuksia. Päällimmäisiä tunteita purettiin joidenkin rastien kohdalla välittömästi. Iltapäivän aikataulu meni melko lailla uusiksi, ruokailusta myöhästymisen jälkeen todettiin yhdessä muiden vetäjien kanssa, että debriefingiin käytetään enemmän aikaa, mitä siihen oli varattu.

Ennen diakoniarastien purkua isoset yhdessä vetäjien kanssa muuttivat tilat normaaleiksi ja isoset riisuutuivat rooleistaan. Tämän jälkeen jokainen rasti käytiin läpi kohta kohdalta. Ensin isoset saivat kertoa, keitä he olivat rastilla olleet ja mitä rasti piti sisällään. Sen jälkeen he kertoivat oman kokemuksensa rastista ja sen toteutuksesta sekä siinä heränneistä tunteista ja ajatuksista. Tämän jälkeen menimme ryhmän kerrallaan läpi, puhuimme ryhmädynamiikasta, ryhmän sisällä heränneistä ajatuksista ja siitä, kuinka ryhmäläiset kokivat rastit. Jokaisen rastin purun yhteydessä käsiteltiin myös kulloistakin aihetta ja puhuttiin siitä, kuinka sellaisessa tilanteessa voi ja pitää toimia. Lisäksi mietittiin yhdessä, mistä ja miten nuori voi hakea apua.

Neljän aiemmin mainitun rastin (kuolema, perheväkivalta, huumeet sekä itsetuhoisuus) kohdalla purkuun käytettiin selvästi enemmän aikaa aiheiden aiheuttamien tunnelatausten, niiden ahdistavuuden mutta myös mieleen tulleiden omakohtaisten kokemusten vuoksi. Rastien purku muuttui hyvinkin avoimeksi keskusteluksi.

Tällä tavoin oppimiskokonaisuus vietiin loppuun yleisellä tasolla. Keskustelua jatkettiin joidenkin leiriläisten kanssa leirillä ja leirin jälkeenkin useampaankin otteeseen. Muutaman isosen kanssa pidettiin myös henkilökohtaisempi rastin de-briefing. Myös vetäjät keskenään työstivät sitä, mitä oli tapahtunut.

Leirin ilmapiiri muuttui diakoniakokonaisuuden jälkeen avoimemmaksi. Tunteiden ja ajatusten jakaminen vahvisti kaikkien mielestä leirin yhteishenkeä. Leirillä voitiin todella konkreettisesti kohdata toisia sekä elää lähellä toista ihmistä, myös tukea ja lohduttaa.

Diakoniakokonaisuus toi esiin muutaman nuoren elämästä sellaisia asioita, joita jo leirillä alettiin isosten ja työntekijöiden johdolla purkaa ja hakea akuutteihin, paljastuneisiin tilanteisiin apua. Näiden nuorien kohdalla diakoniarastit aikaansaivat edelleen (syksyllä 2003) käynnissä olevia prosesseja, joissa nuorisotyönohjaaja on yhä hyvin kiinteästi mukana yhteistyössä kaupungin koulu- ja sosiaalitoimen kanssa. Tarkoituksena on nuorten toiveesta ja pyynnöstä olla edelleen tukena ja saattamassa loppuun sitä prosessia, joka laitettiin alulle leirillä.

Elämys- ja draamapedagogiikkaa käytettäessä prosessioppimisen tukena ohjaajan on hyvä tiedostaa vastuunsa ja velvollisuutensa. Jos prosessin aloittaa, on oltava valmis myös viemään se loppuun saakka – ei niinkään rippikouluun rajatun ajan puitteissa, vaan nuoren aikataulun mukaisesti, tapauskohtaisesti. Ohjaajan tulee olla valmis kohtaamaan nuorissa esiin nousevia kysymyksiä ja tunteita. Lisäksi on hyvä muistaa omat rajansa, mutta myös ennen kaikkea ammattitaitonsa kohdata mm. perheväkivaltaa, päihdeongelmia tai nuoren itsetuhoisuutta.

Kaiken kaikkiaan diakoniakokonaisuus, prosessioppiminen tällä tavoin koettiin onnistuneeksi. Vaikka leiri olikin henkisesti rankempi prosessioppimisen kautta niin leiriläisille, isosille kuin vetäjillekin, uskon sen olleen kuitenkin kaiken sen työn arvoinen. Hyvälle tuntuu myös se, että nuoret (niin leiriläiset kuin isosetkin) kokivat tulleensa kohdatuiksi leirin aikana.

…tulit luokseni

kysyit mitä minulle kuuluu

mistä

painavat kivet ovat tulleet reppuuni

kerroin sinulle

elämäni mustimmasta hetkestä

surusta

vihasta

pelosta

tiiliskivistä, joiden alle pelkäsin tukehtuvani

istuit siinä, ihan hiljaa

tunsit minun itkuni

minun kipuni

oman avuttomuutesi

oman kipusi

otit minut syliin

olit lähellä

kyynel kyyneleeltä

kivet murenivat

Lähetystä ja kansainvälisyyttä riparilla?

Yksi opetuskokonaisuus menee suunnilleen näin:

Leiri on puolessa välissä ja puhutaan diakoniasta ja kans. välisestä diakoniasta. Iltapäivän opetuksen päätteeksi kerrotaan seuraavan päivän iltaohjelmassa olevasta lähetystyön huutokaupasta ja tuodaan kori mihin voi huutokaupattavat tavarat tuoda. Mitä minä voin tehdä, että asiat olis maailmassa paremmin?

Iltaohjelmassa pelataan Maailmankauppa-peliä. Meillä se on toteutettu raamisryhmissä. Peli löytyy Kirkon ulkomaanavun kansainvälisyyskasvatusaineistoa. Tärkeämpää kuin itse pelin pelaaminen on sen huolellinen purku. Tunteet on saatava sanoa ja on hyvä miettiä, mitä pelistä voi oppia, ym.ym.

Iltahartaus teeman ympärillä.

Seuraavana aamupäivänä puhutaan lähetystyöstä (tai esim. lähetyssafari)

Ennen lounasta kaikki pesee kädet!!! lounaalle tullaan jonossa ja jokainen ottaa arvontalapun. Arvonnassa ovat mukana kaikki ja jokainen menee istumaan pöytään ,johon arvonta hänet pisti.

Ohjaaja kertoo miksi näin. Miksi n.5 henkeä istuu valmiiksi hienoksi katetussa pöydässä ja loput puolet on jaettuna kahteen pöytään. (toisilla on jälkiruokakupit ja toisilla vesilasit.)Maailman eriarvoisuus.

Ohjaaja ja muuan isonen toimivat tarjoilijoina. Ensin tietysti tarjoillaan näille viidelle. He saavat kaikkea sitä mitä meillä on, eli esim. pizzaa tai pihviä kaikilla lisukkeilla ja jälkkäreillä. jälkiruokakuppi-pöytään nostetaan suuri(varmasti riittävä)kattila keittyä riisiä. Kolmanteen pöytään tuodaan vettä ja näkkäriä(riittävästi!)

Niin tässäkin maailmassa rikkaat jyrää ja he voivat itse antaa kelle haluavat; mitä haluavat, jos haluavat. (tän voi niille kertoa) ja jos rikas ajaa kerjääjän pois niin hänen täytyy lähteä pois.

Kun kaikki ovat syöneet ohjaaja voi taas juontaa ja heittää kysymyksen; mitä minä voin tehdä…?(huutokauppa)

Tän lounaan jälkeen ei tietenkään ole kioski auki kuin korkeintaan rikkaille.

Päivällisellä kaikki saavat samaa ruokaa kuin rikkaat lounaalla. Meillä menee hyvin, mitä voin tehdä ja antaa…?

Iltaohjelmassa on sit se oikea huutokauppa. Ohjeistuksessa oli kerrottu et tämmönen on ja kaikkien tulis tuoda siihen jotain myytävää. Myytäväksi voi tuoda mitä vaan, jos tuntuu et ei voi mistään tavarasta luopua niin yhtä hyvin voi tuoda myytäväksi palveluksia(mitä voi leirin aikana suorittaa). Meillä on tässä kohden annettu luottoa konfirmaatioon asti et ei jää ostot siitä kiinni et on syöny kaikki leirirahat.

Tuotto menee lyhentämättömänä lähetystyölle ja hyvä kohde voisi olla esim. nuorisotyön oma kummilapsi.(helppo markkinoida ja kohde henkilöityy)

lisätietoja : jarkko.voutilainen@evl.fi , Saarijärven srk

Soinissa on rippileiri 9 päivää, etukäteen pidetään kaksi lauantaita rippikoulua. Toinen etukäteispäivistä oli yhteisvastuukeräyksen toteutus. Päivä onnistui hienosti, ja riparilaiset sekä opettajat saivat postitiivisen kokemuksen. Etukäteen oli jaettu kartat, kartalta rajattu alue ja numeroitu ne, riparilaiset oli jaettu 2-3 hengen ryhmiin. Lähes kaikki kulkivat jalkaisin, pysyttiin keskustan alueella. Yksi dynaaminen kolmen porukka kiersivät yritykset.

lisätietoja : tuomo.taipalus@evl.fi